maaria pääjärvi (surskorpa) wrote,
maaria pääjärvi
surskorpa

Valmiina raatelemaan kokonaisia maailmoita!

Kirjoittamalla tehdyt vallankumoukset vaativat anonymiteettia, ne vaativat “käsiin räjähtäneen radikaalin yhteiskuntateorian ääntä, joka on kuitenkin myös tarpeeksi lähellä poppia ja päihteitä ollakseen jotain muuta kuin lätinää artikkeleiden ja papereiden sivuilla.” (Neliapinan kuvaus blogista Yritys ilman yhteystietoja); tai ne tavoittelevat filosofiaa vasaralla (Nietzsche bloggauksen ytimissä, blogissa Vallankumouksen hedelmiä). ""Älykkäiden" bloggaajien pitäisi opetella affektiivisten postauksien tekemistä. Siis laittaa kunnolla 4chanilaista mustaa huumoria, shokkeja ja viboja, nopeita pistoja ja kärjistyksiä", kommentoi samaisessa Neliapinan entryä "vallankumouksen hedelmä". Miellän itseni tähän epäaffektiivisten hitaiden merileijonien ryhmään, joilla ei ole taitoa käyttää välinettä. Mitä se taito olisi?


Sähköaforistiikkaa


Verkkokirjoittamisen estetiikat ovat varmasti poliittisia. Iskevyyden, anonymiteetin, villien linkitysten ja aforistisuuden perään haikailu muodostaa yhden esteettisen ohjelman. Punchlineilla rakennettu manifesti. Mutta miksi tyytyä silppuiseen mainostoimistoestetiikkaan? Bob Helsinki osaa sen meitä paremmin, ja saavuttaa näkyvyyttä. Mainoksia luetaankin tietyllä tavalla, iskuina, jotka jäävät mieleen toiston avulla. Meillä ei ole sitä toistoa.


(Aloin puhua meistä, vaikka en tiedä keitä me olemme. Pidin sitä ensin ajatusvirheenä kunnes päätin että se saa jäädä. Miksi passiivi ei muuttuisi meiksi vaikka keneltäkään ei voisi odottaa meisyyttä suhteessa minuun?)


En ehkä vaan pidä hyvänä “toisen äärilaidan” kommunikaatiota, koska minulle lukijana se ei anna mitään. Miksi antaa periksi jollekin yleiselle hektisyydelle, se merkitsee minulle juuri sitä aiemmin kritisoimaani mainostoimistoestetiikkaa. Posketon kuin Bob helsinki ja aina puolella oikealla. Eri asia ovat ehkä jännitetyt paradoksit, jotka on pakko toistaa itselleen jos mielii ymmärtää mitään.


Tietysti esteettinen siirtymä voidaan nähdä myös vastapuolen välineiden haltuunottona. Filosofisena siirtymänä, jopa. Mutta miksi tehdä negatiivinen teko toisensa perään (vyönylinen edellyttää vyönalista)? On kyllä mahdollista, että välineet tulevat muokattaviksi mutta iskuvälineet harvoin tekevät niin.



Oli kyse sitten mielipiteistä, runoudesta, päiväkirjasta tai myötähäpeällisestä tilityksestä, kenenkään verkkoon kirjoittavan ei tulisi yrittää voittaa alaa riistomediasta tutuin keinoin, koska tällainen toiminta ja ryhmä representoi systeemin, jonka kaava on luonnollisena anastettu hyväksikäytön näkyvyydeltä, ja joka uusintaa sitä omalla toiminnallaan.

(Ville-Juhani Sutinen: "Kirjallisten blogien estetiikka ja tietoverkon topokset eli progressiivinen universaaliutopia fragmentaarisen digitaaliteoksen päämääränä". Kaltio 3/2007.)


Tässä on ehkä perimmäinen syy niinsanotun iskevän hulvattomuuden puutteeseen minun kirjoittamisestani. Karnevaalit, väärän kuninkaan päivät - miten niitä vietetään, jos jokin ilmaisutapa esittää jo valmiiksi karnevalistista? Miten iskeä ja miten kääntää nurin sellainen diskurssi, joka on langanlaihaa ja nurin jo itsessään? Joka kokeekin olevansa marginaalista ja karnevalistista "vallitseviin" arvoihin. Mitä se äärioikeistolaisen iskukielen tapauksessa epäilemättä onkin. Ja voidaan sanoa, että tuo kieli on jo niin paksua sinänsä, että epäilen aina lukevani äärivasemmistolaista parodista propagandaa. Hyvinkin usein tunne on varmasti täyttä harhaa.


Mutta on totta että toinen ajattelu edellyttää toista kieltä. Toisia ytimiä ja erilaisia pistoja. Toisaalta toisen ajattelun toinen kieli tässä tilanteessa voisikin olla pitkää, rauhallista, vaikeaselkoista ja itseensävajoavaa. (Ongelma vaan, ettei kukaan sitä lukisi). Minä menisin mieluiten johonkin väliin mutta en tiedä millainen se väli olisi. Ehkä lineaarinen kirjoitus ei pysty kuvittelemaan sellaisia ajallisia, paikallisia ja sähköisiä välejä. Ei tämä lineaarinen kirjoitus minussa.



A-u-k-e-a-m-a


Kirjoissa on aukeamia; aukeaminen tapahtuma, jossa jokin umpinainen puhkeaa, lohkeaa tai läväistetään. Viilto avaa ihon ja vanhan kirjan. Lukeminen avaa.


Mutta lukeminen. Lyhyiden avausten lukeminen. Näen ne todella mainoslauseina – mikä jumalainen iskublogaaja olisikaan tullut siitä kaverista, joka keksi sanoa erään operaattorin kampanjassa “elämä on...” Ne ovat ottaneet verbaalisen iskuvallan ja kotouttaneet sen. Ei niille voi niin puhua, mitä nyt jossain yhteyksissä, luultavasti virallisissa ja kaupallisissa. Mihin sanoja tarvitaan (tai kuvaa tai elettä).


Rakenteet ovat niin vaikeita että hukkaamme vastakkainasettelumme. Saatamme kuvitella ettei niitä enää ole. Kuvittelemme toistemme viholliset yksinkertaisiksi ja yksihahmoisiksi. Kuvittelemme niille kasvot, kuten SAK:n vaalimainos kuvitteli viime eduskuntavaalien aikaan. Tietysti porvaristo loukkaantui, mainos oli olkinukke. Harva väittelyvirhe tekee niin paljon vahinkoa asialle (mikä se sitten olikin) kuin olkinukke. Vastapuolia ei pidä kuvitella sinne missä niitä ei ole eikä niille varsinkaan pidä antaa vääriä kasvoja, koska kirjoittajaa seuraa lukemisen ongelma. Lukija hukkuu, koska avaus on väärä. Ei kiinnostava, uusi väärä maailma (kun päämääränä oli joku muu maailma), jollaisen Willin salaperäinen veitsi avaa Pullmanin trilogiassa. Vaan rujo ja typerä irvikuvien ja itsestäänselvyyksien varasto, väkivaltaisten tautologioiden tila. Älä huku sinne, älä. Otetaanko yleisö sellaisena kuin se on, tai sellaisena kuin sen oletamme, sensaatioon tottuneena, puolen minuutin mittaisen hermon haltijana, ravisteltavana että se herää? Johan ravistaa kapitalismikin, johan ravistaa, eikä kukaan herää. Ei muista mainoskatkoakaan.


Aukeama, ei substantivoituna, vaan valaistuna tekona (ei ad verbum vaan verbum itse). Jos sanat koskaan lihallistuvat, tavatkoot ne oman konkreettisuutensa. Voivatko ne tavata konkreettisuutta jos ne asettuvat pitkiin linjoihin, kuten ne tässä kirjoituksessa tekevät; voivatko ne jos ne ovat kesken virtaava vesi?


Kielen valinnasta puhuminen on turhaa; kuvittelemmeko todella valitsevamme todellisuudessa, kuvittelemmeko mekin ajatusten tulevan luoksemme luottokortin numerolla. Kieli ei kuulu minulle, minä en edes kanna Jumalan siementä kuten Gabriel. Minä vain ajattelen ja kieli ajattelee puolestani (vaikka minä puhuisin enkelten kieltä - ehkä sanan, kielen kanssa painivat Raamatun auktorit ovat ajatelleet jo kaiken tarpeellisen, panneet eteenpäin epätoivon ja epäluottamuksen riittävän hedelmällisellä tavalla). Subjektin hävittäminen on yhtä turhaa kuin yhteisöllisyyden hävittäminen, ja subjektin hävittäminen on vielä eri asia kuin nimen tai identiteetin tietoinen kadottaminen ja pirstaloiminen jossain ympäristössä. Oikeastaan teemme sitä kaikissa ympäristöissä.


Kirjoita vallankumous?


Kirjoittamisen kanssa käsikkäin kulkee vallankumous. Onko se lopultakaan muuta kuin joitakuita joiden on tehtävä jotain, tai jotka kokevat että jotain on tehtävä; niitä, jotka kotoinen mytologiamme pakottaa etukäteen myöntämään huomaavansa jälkikäteen ettei mikään muuttunut. Sillä tavalla kaikki voi pysyä. Onko konformismin aave voimakkaampi kuin koskaan? Ehkä, koska yhä harvemmat pystyvät perustelemaan muutoksen oikeutuksen mutta varsin monet kokevat tarpeen siihen. Ja koska muuttumattomuutta perustellaan dynaamisuudella ja vapaudella (edistys, talouskasvu, innovaatio, asioiden radikaali parantuminen, uusi ihminen meidän elinaikanamme, nuoruus, kuolemattomuus, vallankumouksellinen teknologia) - voimmeko olla kumpaakaan. Vallankumous on lähes uskonnollista ja sana on lainattu jostain kaukaa ja kaikkien käytössä. Vallankumouksia tekee ryppyvoidekin, eikä tee sen vähempää kuin pysäyttää ajan. Minä en osaa sanoa mistä pitäisi kulkea ja minne. Jotain, jonnekin, jostakin. Tästä.


Vallankumouksellisuus ja askeleet kohti jotakin ovat kuitenkin periaatteessa harhaa. Syystä voi sanoa, että uusi ja vanha eivät toimi. Ne eivät toimi. Uusi, innovatorinen, vallankumouksellinen, luova ovat jo teidän kieltänne ja sen vierestä pitää puhua. Iskevyys ja mainosjargon ovat jo teidän kieltänne ja sen vierestä pitää puhua. Kirosanat eivät riitä. Tämä johtaa vaikeuteen. Elitismiin.


Että tulee jossain vaiheessa ilmeiseksi, että ajattelevan yksilön, sen joka haluaa olla ihminen tässä maailmassa, on luettava pitkiä lausepolveiluja, jotka ilmenevät hänelle prosesseina, joihin hänen on pakko täydentää. Lukemisen piti helpottaa, lukutaidon piti helpottaa. Itse asiassa lähes kaikki mitä moderni aika on tehnyt, tähtää helpotuksiin: välimatkojen pienenemiseen, ajankulujen lyhentämiseen, käyttövaran maksimointiin, joustavuuteen, verkostoitumiseen, reitteihin. Jotta ihmisille jäisi aikaa tehdä olennaisia asioita? Ja ne olennaiset asiat olivat...


Tavoitteita voidaan asettaa utooppisen kunnianhimoisesti (vallankumous minun elinaikanani!) tai vaatimattomammin (jos vain joku lukee tämän ja ajattelee, ja puhuu jollekin toiselle ja sitten ainakin joku tietää ja tajuaa). Vaatimatonkin tavoite on jossain suhteessa utooppinen, koko maailman ja yksittäisen ihmisen ulottuvuudet ovat molemmat järjettömän laajoja.


Kirjoittaminen purkaa mutta kokoaa. Kirjoittaminen hajottaa mutta tiivistää. Lukeminen hajottaa toistamiseen, ajatteleminen kerää, värjää, purkaa taas. Kertominen muokkaa, valottaa, altistaa. Keskustelu tuhoaa, kantaa, tiivistää, kärjistää. Prosessi joko jatkuu tai jossain vaiheessa se katkeaa. Petaammeko tilaisuutta katkaisemiselle?





Tags: internet, kirjoittaminen, lukeminen, teksti, vallankumous, vasemmisto
Subscribe

  • Vielä Runot 2009 -antologiasta

    Sain kommenttia arvosteluun, mutta vastaus siihen paisui niin kovasti, että teen siitä oman entrynsä. Teemu M:n kommentit…

  • (no subject)

    Sain juuri palautetta siitä, että blogini mainostaa naiskauneutta. Ei mainosta enää, nyt pitäisi olla vain pieniä…

  • Kriittistä massaa

    Olen aina halunnut olla “pelätty kriitikko”. Se on aikuisiän toiveammattini. Noin kymmenvuotiaana halusin olla pelätty…

  • Post a new comment

    Error

    default userpic
    When you submit the form an invisible reCAPTCHA check will be performed.
    You must follow the Privacy Policy and Google Terms of use.
  • 2 comments